Sallikaa minun kertoa asiasta: en nauttinut KamiErabin ensimmäisestä tuotantokaudesta. Sen kolme pääsyntiä olivat huono kirjoitus, merkityksettömät hahmot ja jäykkä CGI. Joten mahdollisuus toiselle tuotantokaudelle-joka vahvistettiin melko varhain ensimmäisen kauden esittelyssä-ei ollut juuri sellainen, josta olin innostunut. Katsojien keskuudessa, jotka epäilemättä yrittivät pysyä optimistisina, huomasin tulevasta toisesta tuotantokaudesta käytyjen keskustelujen aikana, että kaikkien pitäisi luottaa Yokō Tarōn visioon – sarjan konseptin ansioksi katsottiin, että Yokō Tarō. Mutta muun muassa ensimmäinen tuotantokausi sanoi, että kiusaaminen on ok, koska se rakentaa luonnetta. Kuinka odotukseni tätä sarjaa kohtaan voisi olla missään muualla kuin liassa? Ja odotukseni, kuten käy ilmi, olivat asianmukaisesti asetettuja. KamiErabin ensimmäisen kauden avainongelmat jatkuvat pitkälle toiselle kaudelle, antaen sen täysin hajota, kun se yrittää (ja epäonnistuu) hätäisesti päätellä itsensä.
Perustaanpa hieman: KamiErabi GOD.appin toinen kausi sijoittuu 12 vuotta ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen. Itse asiassa näitä samoja tapahtumia käsitellään nyt massahalusinaatioina. Mutta jotenkin hallusinaatio johti myös siihen, että jotkut ihmiset (ihmiset, jotka pelasivat peliä tullakseen jumalaksi ja olivat siellä tuolloin) eivät kyenneet ikääntymään. Sellaisia ihmisiä, joita yhteiskunta halveksii syiden vuoksi, kutsutaan”puolipysyviksi”.
Onpa kyse sitten itse tarinasta, yrittämisestä selittää ihmisten rooleja ja motiiveja, heidän voimiensa takana olevia sääntöjä tai jopa heidän versionsa älypuhelimen keksinnöstä, KamiErabi on ehdottoman allerginen selittämään mitään tyydyttävästi ja loogisella tavalla. Toki, se yrittää usein keksiä puolikypsäisen tekosyyn, mutta harvoin nuo tekosyyt läpäisevät haiskaustestin. Usein tekosyy tiivistyy siihen, että se on jotain”koska jumala on kaikkivaltias”tapaista, mutta samaan aikaan on paljon ristiriitoja, jotka keskittyvät siihen, kuinka kaikkivoimainen jumala ei ole. Näetkö mitä tarkoitan?
Usein asiat vain tapahtuvat kun ne ovat käteviä ja se on siinä. Mutta avainsana, jota käytin siellä, oli”usein”, kuten”ei aina”. Toisinaan KamiErabi jättää vain löysät tarinaketjut roikkumaan yleisön silmien eteen, ja ne on tuomittu olemaan selittämättä, koska KamiErabi ei vaivaudu selittämään itseään. Tämä tuntuu esitykseltä, joka haluaa niin kovasti olla syvällinen – erotella ajatuksia herättävistä viesteistä, joita animeesseeistit ihailevat tulevina vuosina. Mutta kirjoittaminen-puhumattakaan viestistä-on täysin pinnallista ja järjetöntä. Olen astunut lätäköihin syvemmin kuin tämä anime.
Kirjoituksen laadun puute näkyy selvimmin toisen kauden lopussa. Spoilaamatta sitä täysin, voin kertoa teille, että tuntuu siltä, että se haluaa niin kovasti sanoa jotain syvällistä. Mutta kun se on seulonut paksuja kerroksia epämääräisen uskonnollista hölynpölyä, yksi niistä asioista, jotka sen sijaan tulevat esiin, on buumi-ydin”älypuhelinten huono”-otos, joka olisi tuntunut vanhentuneelta vuosikymmen sitten – saati sitten vuonna 2024. Ja se yhdistettynä sen vuoksi, miten älypuhelimia käsitellään muualla ohjelman lopussa (eli että niitä käytetään ollenkaan), siksi minun on vaikea uskoa sitä tämä anime tietoisesti tavoitteli – teoriani on, että se päätyi sinne vain vahingossa, kun ei onnistunut sitomaan kaikkia irrallisia päitä mahdollisimman siististi. Ehkä he ovat sen sijaan pyrkineet johonkin energiateknologiaan – erityisesti älypuhelimiin –, jotka ovat saaneet meidät ylitsemme ja kompastuivat todella, todella pahasti.
Tämä sotkuinen kirjoitus vuotaa myös hahmoihin, joiden teot ja päätökset usein tuntuvat. täysin mielivaltainen – enemmän riippuvainen siitä, saattaako se näyttää dramaattiselta ja siistiltä vai ei, sen sijaan, että se olisi järkevää joko hahmon tai kerronnan kannalta. Ennustettavasti tämä jättää sinulle hahmoja, joita parhaimmillaankin sinusta tuntuu, ettet ymmärrä. Mutta pahimmassa tapauksessa kaikki tämä saa sinut jatkuvasti tuntemaan olosi eksykseksi yrittäessäsi pysyä ajan tasalla, miksi asiat tapahtuvat. Meillä ei oikeastaan ole annettu mitään olennaisia syitä välittää näistä hahmoista – toki, kuten muussakin kirjoituksessa, tähän suuntaan on tehty joitain yksinkertaisia yrityksiä, mutta ne eivät koskaan merkitse mitään merkittävää. Tai pikemminkin he eivät voi, koska tämä anime uskaltaa selittää, miksi kaikki tapahtuu niin kuin se tapahtuu.
Ja lopuksi, kolmas edellä mainituista pääsynneistä: visuaalisuus. Olen nähnyt animessa huonompaa CGI:tä, mutta olen ehdottomasti nähnyt myös parempaa. Ensimmäisen kauden katsauksessani kutsuin CGI:tä”huomattavan jäykäksi – joskus jopa robottikäyttöiseksi”. Ja mielestäni se paheni hieman toisella kaudella. Useammin huomasin itseni hämmästyneenä siitä, kuinka karkealta tämän animen visuaalit näyttivät ja kuinka aiempaa enemmän näytti siltä, ettei välikehystä tai muuta vastaavaa ollut tarpeeksi. Mutta kävi miten kävi, uskon, että toisen kauden visuaalit onnistuvat jotenkin alentamaan jo ennestään huonoa tilaa.
Ainoat kohokohdat tässä ovat ääniraidassa ja ääninäyttelijässä. Ja”ääniraidalla”haluan selventää, että tarkoitan tiukasti taustamusiikkia, en aloitus-ja lopputeemaa. Mitä tulee ääninäyttelijöihin, erityisesti Misaki Kuno Ekon roolissa tyrmää sen todella puistosta.
Jos se ei ollut ilmeistä, tämä anime epäonnistuu mielestäni lähes kaikilla kuviteltavissa olevilla rintamilla. Mutta se ei koskaan löydä mitään pelastavaa armoa kiertäessään ympäriinsä ja muuttuessaan niin pahaksi-se on hyvä. Se on esitys, joka yrittää aivan liian kovasti ollakseen ajatuksia herättävä, mutta josta puuttuu varsinainen asia, eikä se edes näytä olevan varma siitä, mitä se haluaa sanoa. Sitä on todella epähauskaa katsoa alusta loppuun.
